Kun Antti kuoli, jäljelle jäi valtava määrä kiviä ja totuus: ”Ei niitä mukaansa saa”
– Kyllä perikunta hoitaa, vitsaili Antti Kankainen valtavasta kivikokoelmastaan. Tulevassa huutokaupassa myydään myös taitavan tekijämiehen itse rakentamillaan laitteilla hiomia korukiviä ja koruja.
KUVA: KALLE PARKKINEN
20.1. 7:30
KUN HARRASTUS vie mukanaan, ei ole paljoa tehtävissä.
Tämän tietää espoolainen Tomi Kankainen, 49. Kiitos hänen oman isänsä – äitiäkään unohtamatta.
– Isä vitsaili aina, että kyllä perikunta hoitaa, Kankainen naurahtaa.
Ja nyt sitä perintöä sitten hoidetaan Akaan Viialassa, Kankaisen perheen omakotitalossa. Tomi Kankaisen pikkusisko on muuttanut Pirkanmaalta Yhdysvaltoihin saakka, joten homma on pääosin esikoispojan vastuulla.
Tomi Kankaisella on menossa mittava, tunteikas projekti. Vanhempien keräämä omaisuus kaipaisi uutta kotia. KUVA: KALLE PARKKINEN
PERINNÖLLÄ ON ENEMMÄN fyysistä kuin rahallista painoarvoa. Valtaosa kun on kiveä.
– Tampereen Kivikerholle lähti jo yksi siirtolavallinen eli noin 5 000 kiloa korukiveä lahjoituksena. Mutta eipä tässä yksi siirtolavallinen tunnu paljoa missään, kivikokoelmaa IS:lle esittelevä Kankainen toteaa.
Isä Antti Kankainen ymmärsi hyvin, mitä oli tullut tehtyä. Poika muistaa hyvin, mitä isä sanoi ennen kuolemaansa:
– Aika hullu olen ollut, kun tätä tavaraa olen näin paljon kerännyt – kun ei sitä mukaansa saa.
Kirsti Kankainen harrasti miehensä Antin tapaan myös kiviä. KUVA: KANKAISTEN PERHEALBUMI
ANTTI KANKAINEN KUOLI vaikean sairauden murtamana viime toukokuussa 78-vuotiaana. Puoliso Kirsti Kankainen, kiviharrastaja hänkin, menehtyi pari vuotta aikaisemmin 72-vuotiaana.
Antti Kankainen innostui kivistä jo teini-iässä. Kivinälkä kasvoi, kun hän myöhemmin tutustui muihin alan harrastajiin ja ammattilaisiin.
Kiviä kannettiin kotiin kaukomaita myöten, muun muassa lukuisilta Thaimaan-reissuilta.
Nyt niitä on koti täynnä: vitriinit, lipastot, laatikot – ja entisen navetan jämerät puuhyllyt.
Muutama kivi jäi odottamaan hiojaansa Antti Kankaisen itse rakentaman hiomakoneen päälle. KUVA: KALLE PARKKINEN
KERÄILYINTO EI rajoittunut kiviin. Varsin mittava on kirjastokin, mutta erityisen huomion vie Kankaisen kellariverstas, missä keräilijä jalosti saaliitaan.
– Isä oli koneistaja, joka suunnitteli ja rakensi itse koneensa, Tomi Kankainen kertoo ja esittelee hiomakoneen, sorvin, jyrsijän, hitsauskoneen, timanttisahan...
Muitakin laitteita verstaasta löytyy, mutta toimittajan kynä ei pysy perässä.
– Tuon höyläpenkin isä teki oppikoulun viimeisellä luokalla, 14-vuotiaana.
Ei taida kuulua peruskoulun opetussuunnitelmaan nykyisin?
Antti Kankaisen verstaassa on jokainen työkalu ja nippeli tarkasti paikoillaan. KUVA: KALLE PARKKINEN
VERSTAS ON työtilaksi poikkeuksellisen siisti. Kankaisen poika muistuttaa, että juuri nyt epäjärjestys on poikkeuksellinen.
Niin, isäntä ei ole enää verstaastaan huolehtimassa.
– Isä sanoi aina, että kaikki lähtee järjestyksestä.
Kun asiat ovat paikoillaan, saa enemmän aikaan. Ja Antti Kankainen tosiaan sai.
Näyte Antti Kankaisen työn laadusta. KUVA: KALLE PARKKINEN
Verstaassaan Kankainen sahasi, sorvasi ja hioi kiviään.
– Monet keräävät vain näytteitä. Isä halusi hakea kauniita muotoja ja tehdä kivistä koruja.
– Isä hioi tuhansia kiviä. Kaikki ne on näytteistetty ja luetteloitu.
Tomi Kankaisen mukaan moni on kerännyt määrällisesti yhtä paljon kiviä, mutta harva, jos kukaan, on luetteloinut kivensä yhtä huolellisesti. KUVA: KALLE PARKKINEN
TÄSSÄ SUHTEESSA Antti Kankainen poikkesi monesta muusta kiviharrastajasta.
– Isä sanoi olevansa keräilijä ja arkistonhoitaja, Tomi Kankainen sanoo ja esittelee paperille tulostettua luetteloa, jonka hänen isänsä loi taulukkolaskentaohjelmalla.
Kiviluettelosta löytyvät yksilöidysti näytteiden tiedot – kuten mineraalilaji, kovuus, kidejärjestelmä, ominaispaino ja tarkka löytö- tai ostopaikka.
Jokainen näistäkin kivistä on numeroitu ja löytyy tietokannasta. KUVA: KALLE PARKKINEN
Ja kun katsoo listasta numeron, kyseinen kivi on helposti löydettävissä hyllystä.
– Isä ei ollut gemmologi (jalokiviasiantuntija), mutta opiskeli alaa kansakoulupohjalta.
Osaaminen kasvoi ammattilaistasolle. Kankainen kelpasi muun muassa asiantuntijaksi Museokeskus Vapriikin kivimuseoon.
TEKNIIKASTA POHJATTOMAN kiinnostunut Antti Kankainen rakenteli jo poikasena kertalaukeavia pistooleja. Konepajalle hän lähti töihin 15-vuotiaana ja oppi pian sorvarin ammatin. Eläkkeelle Kankainen jäi meijeri- ja pakkausjärjestelmiä rakentavan kansainvälisen yrityksen työnjohtajana.
– Insinööri hän ei ollut, mutta kotona hän teki yrittäjille koneiden prototyyppejä, joita sitten testailtiin autotallissa, Tomi Kankainen muistelee.
Yksi verstaan ihmeistä on itse tehty timanttisaha. KUVA: KALLE PARKKINEN
Pojan mukaan isä teki laatua. Oli kyse sitten pikkutarkasta hiomalaitteesta tai traktoriin kiinnitettävästä hydraulisesta halkomakoneesta.
– Hän tutki kaupallista tarjontaa – ja teki itse paremman.
Kankaiset harjoittivat pitkään myös viljelyä. Sivutöinään Antti-isä korjasi muun muassa naapureiden auroja.
Kivilaji varmistuu, kun kiven sahaa halki. Kuvassa akaatti, jota Tomi Kankaisen mukaan löytyy Suomesta vain yhdeltä huittilaiselta sorakuopalta. KUVA: KALLE PARKKINEN
ANTTI KANKAISEN HARRASTUKSIIN kuuluivat myös luontovalokuvaus ja taidetaonta muun muassa hopeasta.
Kirsti-äiti teki puolestaan töitä muun muassa ompelijana – ja harrasti myös taidetaontaa. Käsillä tekeminen oli perheessä korkeassa kurssissa.
Ei ihme, että lapsista tuli mitä tuli.
Antti Kankainen piti huolta, että perhekin pääsee tutkimusretkille luontoon. Kuvassa mukana Tomi-poika. KUVA: KANKAISTEN PERHEALBUMI
– Siskoni on teollinen muotoilija ja kuvajournalisti. Itse olen diplomi-insinööri ja taiteen maisteri, teollisuuden innovaatioiden ja kehityksen parissa työskentelevä Tomi Kankainen kertoo.
– Teen työtä sen eteen, ettei kriittinen osaaminen häviä Suomesta. Isäni kaltaiset käsillä tekijät ovat valitettavasti katoavaa kansanperinnettä.
Lipaston laatikoista löytyy tarkasti eriteltyjä aarteita. KUVA: KALLE PARKKINEN
ISÄ-KANKAISELLE KIVET olivat kaikki kaikessa – vai olivatko sittenkään?
– Keräily taisi olla vaan tekosyy sille, että faija sai rakentaa kaikkea siihen liittyvää, Tomi Kankainen hymähtää.
Keräily sopi kuvaan myös siksi, että Antti Kankainen halusi liikkua luonnossa, metsästää ja kalastaa.
– Kerran isä lähti kavereineen Norjaan etsimään toista sataa vuotta sitten toiminutta rubiinikaivosta erään kylän läheltä. Paikallisillakaan ei ollut oikein tietoa sijainnista, mutta lopulta vuoren rinteiltä löytyi kaivoksen aukko.
Antti Kankaisen tekemät vaskoolit ovat todistetusti huippuluokkaa. KUVA: KALLE PARKKINEN
Ei pidä unohtaa sitä kuuluisinta jalometallia, kultaa. Kankaisen perhe oli aikanaan tuttu näky muun muassa Lemmenjoella.
– Isä voitti amatöörien maailmanmestaruuden Alaskassa vuonna 1990. Siskoni voitti nuorten Suomen mestaruuden ja äitini naisten sarjassa pronssia.
Tähänkin lajiin Antti Kankainen antoi panoksensa kätensä taidoilla. Kankaisen valmistamilla vaskooleilla voitettiin jopa useita maailmanmestaruuksia.
Tomi Kankaisen kädessä on kissankultana ja rikkikiisunakin tunnettu pyriitti, kemiallisesti rautadisulfidi. Tämän pyriitin kide on – ihan oikeasti – täysin suorakulmainen kuutio. KUVA: KALLE PARKKINEN
Yhtä asiaa Antti Kankainen ei oikein hallinnut.
– Isä ei ollut koskaan mikään kauppamies.
Mutta nyt kauppaa olisi tehtävä. Ensin myydään keräilyesineistö ja lopuksi koko tila, jolla Antti Kankaisen vuonna 1972 rakentama kotitalo seisoo.
Entisen navetan jämerät puuhyllyt ovat täynnä painavaa tavaraa. KUVA: KALLE PARKKINEN
Kiinteistöön kuuluvat myös navetta, suuri varastorakennus ja vanhempi omakotitalo, joka oli Antti Kankaisen äidin koti ennen kuin tämä muutti Urjalaan. Antti jäi orvoksi jo kolmen kuukauden iässä ja muutti äitinsä entiseen kotiin tätinsä huollettavaksi.
– Tällä pihalla isä ajeli traktorilla vielä pari päivää ennen kuolemaansa, Tomi Kankainen muistelee.
– Isä ei osannut olla hetkeäkään paikoillaan.
Antti Kankainen halusi ennen muuta liikkua luonnossa, myös leikkimielessä. KUVA: KANKAISTEN PERHEALBUMI
KIVIEN MYYNTI alkaa lempääläläisessä Huutokauppahuone Aleksissa tulevana viikonloppuna. Kiviä myydään erissä pois sitä mukaa kun niitä saadaan myytäviksi kokonaisuuksiksi luetteloitua.
Ihan kaikki ei toki ole kaupan. Pihassa on kiviä itsekin nuorena harrastaneen Tomi Kankaisen laatimien pienoismallien pohjalta hitsattu suurikokoinen kvartsikiteitä jäljittelevä teos, joka on haponkestävää ruostumatonta terästä.
Mitä sanoo Urjalan seurakunta tästä teoksesta? KUVA: KALLE PARKKINEN
– Olemme ajatelleet siitä muistomerkkiä Urjalaan vanhempiemme haudalle. Neuvottelut Urjalan seurakunnan kanssa ovat tosin vielä kesken.
– Isä antoi meille vapaat kädet tehdä, mitä haluamme.
Perikunta siis hoitaa. Kuten piti.
Korumateriaalia riittää navetan hyllyillä. Kuvassa näytteitä jaspisbreksia-nimeä kantavasta kivilajista. KUVA: KALLE PARKKINEN